2006 - YLE Turun Radiossa esitetty ohjelmasarja "Föribeat" esitteli rock-musiikin rantautumista Suomeen 60 luvulla, ja alan uranuurtajia Turun seudulla. Ohjelmasarjan päätteeksi oli mm. Jopi Granbergin ponnistelujen ansiosta saatu peräti seitsemän 60-luvun pintabändiä liikkeelle ja esiintymään yleisölle Kårenilla.
Myös Madmen oli mukana. Vain kaksi entistä jäsentä jäi paitsi ilonpidosta. Madmen esiintyi viisijäsenisenä. Poisjääneiden basisti Jukka Laurikon ja laulaja Henry Jansenin tehtävät hoiti ammattitaidolla Jouko Linko.
Harjoituksia pidettiin tusinan verran. Saimme todeta, että homma toimii edelleen, huolimatta pitkästä tauosta, n. 38 vuotta! Asiaa tietysti auttoi että musiikin kanssa tekemisissä oli ollut varsin tiiviisti kolme jäsentä, Patti jopa tehnyt elämänuransa ammattimuusikkona. Kahdella meistä oli soittamisessa lähes totaalinen tauko...
Föribeat-keikan jälkeen jäi hyvä maku. Niin hyvä, että kesäkuussa pidetyssä palaverissa tehtiin päätös jatkaa soittamista.

2010 - Neljän vuoden jälkeen homma maistuu aina vain paremmalta. Vihdoin olemme myös saaneet pitkään kaivatun täydennyksen kun nuoruusvuosien ystävämme ja soittokaverimme Markku "Silli" Silander liittyi joukkoon koskettimineen. Ensi kertaa esiinnytään uudessa kokoonpanossa Linnateatterin "MUSIIKKIMATKA 60-LUVULLE" -tapahtumassa.

2012 - Kuusi vuotta uutta Madmenia!
Valio kerran mainosti viiliä "Hyväät asiat pysyy ja paranooo". Silli on asettunut maukkaalla tavalla joukkoon. Näkemykset ja toiveet, soundit ja tulkinnat ovat muiden kanssa hioutuneet yhteen tavalla, joka jaksaa joka harjoituskerralla ilahduttaa ja säväyttää. Tule kuuntelemaan Sixties alive! Linkki alla.

Tapahtumakalenteri, uusimmat ylinnä:

____________________________________________________________________________________________ 2011.09.33. _____

+ 2012.02.05.

MADMEN - Sixties alive!

Lavalle, kerran vielä, ainakin.

Lue Lisää

____________________________________________________________________________________________ 2011.06.13. _____

+ 2011.06.13.

Kongressikeskus CARIBIA

Suljettu tilaisuus

____________________________________________________________________________________________ 2010.10.19. _____

+ 2011.01.29.

TAMPERE BEATLES HAPPENING

Osallistumme TBH Open Forum -tapahtumaan. - peruutettu!
Lue lisää...

__________________________________________________________________ 2010.05.10. _____

+ 2010.10.17.

MADMEN - MUSIIKKIMATKA 60-LUVULLE

Lue lisää...

YLE Turun radiossa KE 13.10.

Olemme saaneet paljon mediahuomiota, jopa valtakunnan kolmanneksi suurimman Turun Sanomien TEEMA-liitteen kansikuvassa ja keskiaukeaman jutulla 16.11.2010! __________________________________________________________________ 2010.03.27. _____

+ 2010.03.27.

KOULUHIPAT

Norssin teinihipat 60-luvun malliin.
Kuvia löytyy sixtiesrevival-sivuilta

____________________________________________________________________________________________ 2009.08.01. _____

+ 2009.08.01.

Aura Golf

Ruissalo Challenge 40v juhlaottelun illanvietto.

____________________________________________________________________________________________ 2009.01.09. _____

+ 2009.03.14.

Åborock - Viking Amorella

Madmen ja Hepstars, Amorella Fun Club
Laiva lähtee Turusta LA 08.45, paluu SU 07.35

____________________________________________________________________________________________ 2008.07.19. _____

+ 2008.07.19.
Vehmassalmen tanssipaviljonki, "muistojen Vehmassalmi"

Kesän 2008 nostalgiatapahtuma.

____________________________________________________________________________________________ 2008.01.04. _____

+ 2008.01.04.
Ravintola "Samppalinna" - yksityistilaisuus

____________________________________________________________________________________________ 2007.09.06. _____

+ 2007.09.14.
Jälkilöylyt Föribeat-musikaalin ensi-illan jälkeen kaupunginteatterin edustalla, n. 22.15 alkaen.
+ 2007.10.27.
Pyrkivän urheilutalolla, yksityistilaisuus (Stark)

____________________________________________________________________________________________ 2007.06.05. _____

Tallennettiin Jokken "Forneldars budskap". CD ilmestynee muinaistulien yöhön mennessä.
Kesätauolla pähkäillään tulevaisuusstrategiaa :-)

____________________________________________________________________________________________ 2007.05.05. _____ Brankku on ohi. Raportti illasta saadaan toivottavasti lähitulevaisuudessa.

____________________________________________________________________________________________ 2007.02.26. _____

+ 2007.04.10.
Galaxy, (YLE kulmilla) PERUUTETTU
Tämän oli tarkoitus olla Föribeat-musikaalin promootiojuttu. Alun perin oli ajatus, että olisimme olleet jollakin tavalla musikaalissa mukana. Koska se jäi kuitenkin pois, emme oikein sopineet promoporukaksikaan.
+ 2007.04.28.
Brankku ks. lisätietoja

_____________________________________________________________________________________________ 2007.10.15. _____

Harjoitukset aloitettiin syyskuun alussa. Uusia kappaleita hiotaan kerran viikossa. Laitehankintoja on vireillä