
Jos lähdemme puolustelemaan hiljaista haavettamme MIKSEI JUURI
MADMEN, painotamme ensimmäiseksi totuutta, että Madmen on jo
osoittanut olevansa varsin kestävä yhtye. Vaikka poikien suosionkäyrä
ei ole tehnyt mitään yllätyksellistä hyppäystä ylös korkeuksiin, eivät
pojat ole kyllästyneet toistensa seuraan. He haluavat tulevaisuudessa-
kin jatkaa yhdessä samassa kokoonpanossa eteenpäin (Matti Laurikari:
mennä eteenpäin on yhtä kuin mennä ylöspäin). jos ottaisimme huomioon
kaikki suomalaiset kitarayhtyeet ja tutkisimme, kauanko niiden
kokoonpano on pysynyt samana, selviäisi varmasti, että Madmen kuuluu
kaikkein pitkäaikaisimpiin yhtyeisiin. Siitä siis pojille ensimmäinen
suuri plussa.
Madmen on kokoonpanoltaan tyypillinen kitarayhtye. Siihen kuuluu basisti (jukka Laurikko), rytmikitaristi (Markku Nurmela), soololeijona (Bert Karlsson) sekä rumpali (Matti Laurikari). Pieni erikoisuus on se, että varsinaisia laulusolisteja on kaksi: Olli Lundstedt ja Henry jansen. Laulamisen ohella he käyttelevät laulusolisteille tyypillisiä aseita, kuten maracaseja ja tamburiinia. Myös Markku ja Bert vaikttavat laulullaan yhtyeen esityksiin. Laulavia jäseniä on siis neljä. Silti ei Madmeneillä ole mitään tekemistä seuraavanan tarinan kanssa Olipa kerran kitarayhtye, joka omisti neljä mikrofonia. Tullessaan esiintymään yhtyeen jäsenet asettivat mikrofoninsa komeasti riviin, ja kun esiintyminen alkoi, asettui jokaisen mikrofonin taakse komeasti yksi poika. Nuori yleisö oli haltioissaan:jopa on loistava yhtye. Suurenmoista. Peräti neljä poikaa osaa laulaa. ja niin nuori yleisö puhui kauan fantastisesta yhtyeestä, jossa peräti neljä poikaa osasi laulaa. jostain syystä se nuori yleisö ei kertaakaan maininnut, että kaikki neljä poikaa lauloivat täsmälleen samaa ääntä... Yiimeisimpänä ja selvimpänä syynä laulupuolen ylenmääräiseen korostamiseen ovat Beach Boysit ja ennen kaikkea heidän levynsä "Good Vibrations". Yleisö asentaa korvansa kuulemaan vain laulun ja arvostelee yhtyettä sitten miten arvostelee. Lähdettiin puhtaasta rautalankailusta. |
Sitten tuli älypää john Lennon kumppaneineen
ja osoitti, miten laulu ja kitarointi voidaan hienosti yhdistää toisiinsa.
Nyt on heilahdettu vahvasti laulun lumoihin. Madmenin mielestä on menty jo
hieman liian pitkälle: yhtye voi soittaa melao rennosti pieleen, kunhan vain
laulupuoli on sykähdyttävä. . Madmenien ohjelmisto ei ole mitenkään mullistava.
Siihen kuultu mm. Beach Boysien, Beatlesien, Holliesin ja Zombiesien kappaleita.
Joitakin lauluja on ollut ohjelmistossa mukana melkein alusta lähtien, mutta
yleensä pojat pyrkivät kehittämään jatkuvasti ohjelmistoaan ja harjoittelevat
mahdollisuuksiensa mukaan uusia kappaleita. Mieluiten he valitsevat jonkin oikein
vaikean sävelmän, sillä suurinta tyydytystä heille tuottaa vaativan laulun oppiminen
ja sitten sen esittäminen. Jo ohjelmiston valinnan perusteella huomaa, että myös
Madmenit aikaansa seuraavina ovat kiinnostuneita mahdollisimman vahvasta
laulupuolesta. Kuitenkaan he eivät anna soittamisen taantua laulun
kustannuksella. Elämme sittenkin vielä laulu- ja soitinyhtyeiden aikaa.
Muiden kitarayhtyeittemme tapaan myös Madmen etsii vielä linjaansa.
Se esittää nimekkäiden yhtyeiden sävelmiä ja pyrkii pääsemään esityksissään
mahdollisimman samankaltaiseen lopputulokseen kuin esikuvansa. On hyvin
vaikeata löytää sitä kapeata, kapeata tietä, joka voi taata täydellisen
onnistumisen.
- Olli Lundstedt: - Henkilökohtaisesti pidän valtavasti bluesista. Jos minä saisin yksin päättää, esittäisin mieluiten juuri bluesia. - Matti Laurikari: - Minun mielestäni ei pitäisi jäädä liian suppealle alueelle. Olisi parasta esittää mahdollisimman monentyylisiä sävelmiä. - Henry Jansen: - Kaikkein parasta olisi tietysti, että voitaisiin luoda ihan oma Madmen-tyyli - ehkä omien sävellysten avulla. - Jukka Laurikko: - Olisi kyllä hienompaa esittää omia sävellyksiä kuin vain kopioida toisia. (Hellevi Jussila) |